> Suomi > English > Deutsch
 

25.9.2009 Notta Systems Oy on saavuttanut Soliditet FInlandin myöntämän AAA -luottoluokituksen jonka saavuttaa vain 4,3% suomalaisyrityksistä.

1.1.2009 Notta Systems on saavuttanut korkean, Suomen Asiakastiedon myöntämän Rating Alfa -luokituksen, johon yltää vain joka kymmenes suomalaisyritys.
 

Arvot

Periksiantamattomuus ja jämäkkyys

Teemme työmme loppuun asti periksiantamattomuudella ja jämäkkyydellä. Tuotteemme, järjestelmämme ja ratkaisumme viimeistellään niin pitkälle, että asiakas on lopputulokseen tyytyväinen. Vastaamme tuotteittemme toimivuudesta myös käyttöönoton ja laskutuksen jälkeen ja pidämme siten asiakkaat tyytyväisinä, sillä yhden huonon huhun selättämiseen tarvitaan useampia hyviä.

Kannustaminen

Kannustamme henkilöstöämme kouluttautumaan ja kehittymään työssämme, sillä ymmärrämme osaavan henkilöstön olevat tärkein voimavaramme ja menestyksemme ehdoton edellytys.

Toimintavarma tekniikka

Käytämme järjestelmiemme kehityksessä viimeisimmän teknologian sijaan käytössä olevaa, testattua ja toimivaksi havaittua tekniikkaa. Teknologisena edelläkävijänä toimiminen ei ole liiketoimintamme tärkein päämäärä. Sen sijaan teknologia on meille väline, jonka luotettavuudesta meillä ei ole varaa tinkiä.